Stephen King - Tervetuloa Joylandiin

Lomalukemista! Loistavaa. King on pettämätön tarinaniskijä. Tämä kirja edustaa pehmeämpää, nostalgisempaa Kingiä. Tulee mieleen jollain tavalla Stand by me -elokuva. Kerronta on niin rikasta, että kaiken voi nähdä oman mielen pienessä leffateatterissa 70-luvun kaitafilmille kuvattuna, hieman rakeisena ja kellertäväksi haalistuneena, niin todellisena. 

Kirjassa on toki kirjailijalle ominaisesti myös rahtu yliluonnollista, mutta pääosassa on tarina pojasta, kesästä, huvista ja luurangoista kummitustalon kaapissa. Joskus se kaikki pitää ahmia kerralla ja luin kirjan päivässä. Eihän tätä voinut keskenkään jättää! Kuinka saatoinkaan palata omiin teiniangstpäiviin ja astua tuon kesätyöhön hakevan pojan housuihin. Sinällään hauska sattuma, kun kirjassa puhutaan tivolilaisista ja tivolielämästä ja olen joskus nuoruudessani kulkenut tivolissa työskenneelleen poikaystäväni mukana tivolikiertueella, ja todentotta, se on ihan oma omituinen maailma, jolla on oma kieli. Tämä jotenkin lisäsi minun kohdallani nostalgiafaktorin huippuunsa.

John Irving - Minä olen monta

Missä menee uskottavuuden raja? Se lienee päällimmäinen kysymys, mikä mieleeni jäi tämän kirjan jälkeen. Viihteellistä luettavaa kerrassaan, mutta jossain vaiheessa uskottavuus kärsi jo kolauksen ja komiikkakin (jos kirja nyt oli yleensä koomiseksi tarkoitettu) otti aika pahasti ontuakseen. Tästä kaikesta huolimatta en olisi jättänyt sivuakaan lukematta. Kirjan takakannessa hehkutettiin teosta parhaaksi Irvingin kirjaksi pitkään aikaan, mutta ei tämä ehkä suosikkilistalleni päässyt.

Vahinkolapsi tupsahtaa kummalliseen teatteriperheeseen. Isoisä rakastaa esiintyä, naisena. Lapsukaisen isä on hyvin vaiettu salaisuus. Lapsi kehittyy, kasvaa ja ihastuu tuon tuosta vääriin ihmisiin. Kirjastonhoitajatar, painijakovis koulusta, uusi isäpuoli, naapurin tyttö. Perheestä löytyy jos jonkinmoista erikoista persoonaa ja niin löytyy poikakoulustakin. Yksi jos toinenkin paljastuu joksikin muuksi kuin perus maatiaisheteroksi. Montako homoa yhteen vuosikurssiin voi mahtua?

Kahdeksankymmetäluvun aids-pommi harvoo joukkoja kuin miinat sotatantereella. Kauanhan HIV olikin vain homojen ja muiden kummajaisten sairaus ihmisten mielissä. Yhtä lailla tosin heterot tartuntoja ovat saaneet, niistä vain on vaiettu. 

Kirja on puolustuspuhe seksuaaliselle tasa-arvolle, se on selvää, mutta jos jokaisella hahmolla on omat kompleksinsa ja kummallisuutensa, vaiettuja salaisuuksia putkahtelee joka käänteessä, ei voi enää pitää puolustuspuhettakaan kovin uskottavana. Alkaa jopa tuntua siltä, että tällä edellä mainitulla tasa-arvovaatimuksella irvaillaan. Ei kovin hauskaa mielestäni. On toki hienoa, että vaikeita ja kovin kauan tabuna olleita asioita näin reippaasti tuodaan esiin, mutta en nyt henkilökohtaisesti osaa hirmuisesti huumoria repiä siitä, että kaikki ovat homoja. Homottelu on ehkä edelleen läppäilmiö nuorten keskuudessa ja menee vielä jossain määrin vitsistä, mutta päälaelleen käännetty elämä, jossa heterot ovat oikkuja tuntuu kuitenkin aika absurdilta. 

Jälkikirjoitus: Shakespearella oli munaa! (Jos et ymmärtänyt vitsiä, lue edellä esitelty kirja!)

Keltin uni - Mario Vargas Llosa

Mitä tapahtuu, kun kaunistelematon unelma paljastuu kauheimmaksi erheeksi? Ja oliko erhe sittenkään erhe, oliko se sittenkin liikkeelle sysäävä voima, jonka tuloksia aikalainen sukupolvi ei päässyt koskaan näkemään? Tämän tarinan pohjalla piilee totuus ja oikea persoona.

Vankilassa on aikaa pohtia elämäänsä ja olemistaan. Näin teki myös Roger Casement. Mies muiden muutamien joukossa, jotka saivat liikkeelle Irlannin verisen napanuoran katkaisun sekä naapurisaaren kuningashuoneesta sekä vuosikymmeniä kestäneen sisäisen taistelun kirkkokuntien välillä. Tämä kirja pursuu aatetta, moraalia ja ihanteita.

Uljas hyveellisyyden viitta hulmuten siirtomaavallat nöyryyttävä ja riistävät alusmaitaan. Ihmiset ovat eläimiä (niin riistäjät kuin riistettävätkin eläintermin eri merkityksissä). Me tuomme hyvää, vaurautta, oikeaa uskoa ja sivistystä sinne missä ihminen elää vielä kuin apina. Kuulostaako tutulta? Näitä tarinoita ihmiskunnan historia on pullollaan. Nuori idealisti haluaa pelastaa kansakuntia tältä hulppealta näytelmältä. Diplomaattina hän pääsee ongelmien ytimeen ja kirjoittaa sivistysvaltioita kuohuttavia tiedonantoja häpeilemättömästä väkivallasta ja epäinhimillisyydestä, mitä teollisuusimperiumit harjoittavat Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Yhden miehen sota pahuutta vastaan tuntuu välillä taistelulta tuulimyllyjä vastaan.

Pahuuden näkeminen ja kokeminen herättää uteliaisuuden omia irlantilaisia sukujuuria kohtaan ja hiljalleen sisimmässä herää palo vapauttaa myös oma kansakunta kruunun ikeen alta. Suuren koneiston voittaminen vaatii uhrauksia, jopa uskollisimmilta tuntuneet ystävät katoavat syyllä tai toisella puolueettomaan massaan. Myös homoseksuaalisuus 1900-luvun alussa saa nuoren miehen elämän mutkistumaan entisestään. Lopulta jäin miettimään, onko riistoa vastaan taistelevan miehen alistuttava itsekin riistämään maksaessaan seksistä nuorukaisille, jotka keinoja kaihtamatta yrittävät saada kaduilta elantonsa?

Eipä tiennyt Roger Casement hirteen joutuessaan olleensa sysäämässä liikkeelle Irlannin veristä napanuoran katkaisua isäntämaasta ja samalla sytyttäneensä omalta osaltaan myös sisällissodan alkukipinöitä. Ja tuo kipinä on värjännyt Dublinin (ja Irlannin) katuja vereen näille vuosikymmenille saakka.

Synkeä tarina, jonka taustat ovat hyveelliset. Ihminen on ihmiselle susi.