Åke Edwardson - Läpikulkumatka

Etsin mieheni tiedostoista kuvaa kirjasta. Vastaan tuli tilannekuvasarja miehestä ja tyttärestä. Pitkään olen elellyt autuaan muistamattomana mieheni menehtymisestä. Olen jotenkin tuudittautunut siihen, että hän palaa. Ja siinä hän oli, niin itsensä näköisenä. Itkin pitkään ja hartaasti, itku takoo vieläkin tietään ulos. Muisti aukesi hetkeksi. Vahinko vain, että sieltä tulee niin paljon muutakin kuin pieniä muistoja keskusteluista tai hetkistä. Juttelimme illalla sängyssä tästä kirjasta. Tämä ei ollut suuremmin mieheni mieleen. Tylsä ja mitäänsanomaton kuulemma. Mies oli pettynyt. Nyt kun olen itse saanut luettua tämän ja olen eri mieltä, en voikaan enää herättää jo käytyä keskustelua uuteen vaiheeseen. Itkettää lisää.

Kirja oli kuin kokoelma Kaurismäen lyhytelokuvia jostain 70-luvulta. Pieniä katkelmia ihmisen elämästä, pienestä läpikulkumatkasta täällä. Sama tapahtuma saattaa näyttää eri matkaajan näkökulmasta aivan uudelta. Kuinka pieni hetki saattaa muuttaa ihmisen elämän suunnan aivan eriksi? Helposti. Sen minä taidan tietää paremmin kuin kukaan. Kymmenen minuuttia elämästäni on ajallisesti minimaalinen hetki, mutta siinä ajassa minun identiteettini muuttui, elämäni kääntyi päälaelleen ja jonkun elämä loppui. Mikään ei ole enää niin kuin ennen. Tässä kirjassa oli kyetty vangitsemaan harvoin sanoin se pieni kimaltava hetki, kun kaikella on merkitystä. Ainakin siinä hetkessä. 

Sofi Oksanen - Norma

Kesä on jo kaukana, kukaan ei pyytäisi minua jäämään... Tämä lause jostain syystä nousee sanaisesta arkusta, kun mietin kirjaa. Kukaan ei voi liennyttää tuskaa ja epätietoisuutta. Hiukset kietoutuvat ympärille aivan kuten kaikki ne valheet ja petokset punoutuvat verkkona ympärille. Eikä ole ketään. Kuka tämän jakaisi.

Norma on erilainen nainen, joka elää oman pienen salaisuutensa varjossa. Tuo salaisuus määrittelee Norman. Ympärillä tapahtuu kaikkea sitä, mihin ei oikeastaan ole edes järkevää vastausta, enemmänkin vain hulluutta, epäluuloa, petoksia ja vastapetoksia, eläimiä ihmisten vaatteissa. Runollista, raadollista ja jotenkin vain niin Sofi Oksasta.

Tällä kertaa Oksanen on tarttunut ihmiskaupan rumimpaan muotoon, kohdunvuokraukseen ja lasten kauppaamiseen äitien ohella. Julmaa ja koskettavaa. Kirjan skitsofreenisen sävyn saavat tarinat sekoittavat toden ja tarun. Tulee olo, ettei ihan saa punaisesta langasta aina kiinni. Aiheet ovat niin kovin konkreettisia ja tosia, että fantasiankaltaiseen lentoon on vaikea tarttua semmoisena kuin se tarjotaan. Silti kirjaa ei voi laskea käsistään. Jospa vielä yhden salakähmäisen tupakankatkuisen luvun lukisi. Sitten se kaikki vain loppuu. Viimeinen piste. Ihmetys. Tässäkö tämä nyt oli, eikö enää yhtään lisää?

Ihana huomata kuika Oksanen on kypsynyt kirjailijana ja alkuaikojen teiniangst on mennyttä lopullisesti (toivon). Vaikka Puhdistus sai aikanaan paljon suitsutusta ja palkintoja, pidin tästä kirjasta monin verroin enemmän. Tässä oli jotain niin puhdasta vereslihan makuista runollisuutta ja ihmisen eksymistä omaan pieneen elämäänsä. Kehräisin jos olisin kissa!

Terry Pratchett - Elävää musiikkia

Tässä viimeisten viikkojen aikana on taivaan portteja kolkutellut pari musiikin dinosaurusta Lemmy Kilmister ja David Bowie. Jotenkin tuntui loogistelta lukea jotain kivikovaan musiikkiin liittyvää. Tässä kirjassa myös kuolema ja kuolemattomuus lyövät kättäpäivää. Oivallinen valinta kunnioittaa lukemisen keinoin edesmenneitä musiikin suurvaikuttajia.

Pratchett heittää rockmusiikin Kiekkomaailmaan ja hioo siitä omanlaisensa näkemyksen. Kuolema turhautuu olemiseensa, musiikki haluaa tulla julki ja olla kuolematon (ja sitähän se onkin). Ripaus magiaa, musiikkia ja aimo annos seksiä, huumeita ja rokkenrollia. Siitä se kaikki lähtee. 

Musta huumori kukkii läpi kirjan ja suomentaja on kunnioittanut alkuperäisteosta lisäämällä viitteisiin myös englannin kielisiä versioita sanonnoista kuten kiitollinen Kuolema (grateful Death). Myös fantasiamaailmassa voi olla teini-idoleita ja kuten todellisuudessakin, aina on joku joka pullikoi vastaan, haluaa rahastaa tai ei vain tajua juttua. 

Huumorin ja letkeän tarinan sekaan mahtuu jälleen kerran syvällisiä pohdintoja aika-avaruudesta, muistamisesta ja olemassaolosta. Jää siis lukijan vastuulle, mitä hän haluaa kirjasta päällimmäiseksi nostaa. Itse jäin pohtimaan noita mystisiä hetkiä, kun jostakin asiasta tulee hitti ja se synnyttää aina uuden ilmiön. Kukaan ei oikeastaan tiedä, mistä se ilmiö alkunsa sai, mutta taustalla on aina jotain ikäänkuin kuolematonta, joka jää johonkin ulottuvuuteen elämään. Ainakin muistiin, jos ei muualle.

Mario Vargas Llosa - Tuhma tyttö

Vargas Llosa on rakentanut lukijalle aikamatkan, joka kestää yli 30 vuotta. Oppaana matkalla on tyhmä rakkaus, joka vetää päähenkilöitä toisiaan kohden ympäri maapalloa, kuin magneetti metallia. Vuodet vierivät, ympäristö vaihtuu ja silti jokin sisään rakennettu tarve kiinnittyä toiseen ihmiseen saa päähenkilö Ricardon tekemään itsestään narrin naisen edessä kerta toisensa jälkeen. Vaikka mies kasvaa ihmisenä ja elämä tarjoaa kokemuksia, mikään ei voita milloin mistäkin esiin putkahtelevaa tuhmaa tyttöä, joka vaihtaa henkilöllisyyttä, kuin tavallinen tallukka sukkia. 

Lopussa seisoo kuitenkin luja rakkaus ja jotain kaunista. Pelattuaan vuosikymmeniä Ricardon kustannuksella tuhma tyttö joutuu kasvokkain kohtalonsa kanssa. Ricardo on oleva hänen pelastuksensa ja viimeinen ehtoollisensa tässä maailmassa.

Tarina on komedinen rakkaustarina, jossa kerrotaan lujasta halusta uhmata omaa köyhää syntyperää ja olla jotain muuta, joku muu. Jossain vaiheessa todellinen identiteetti hajoaa, silti siellä jossain syvällä sisimmässä asuu vielä murunen siitä alkuperäisestä, joka ajaa jatkamaan pakomatkaa, kunnes loppu viimein tulee eteen. Ajatus siitä, että meitä jokaista varten on olemassa se joku oikea, jota kohti elämä meitä väistämättä ajaa on puettu jopa jonkinlaiseen narrinviittaan, jossa on kuitenkin ammottavia reikiä ja inhorealistinen totuus paistaa näistä rei'istä läpi. Joku antaa onnensa kulkea ohitseen vähät siitä piittaamatta ja toinen taas on valmis nöyryytykseen ja pettymykseen kerta toisensa jälkeen, jotta saisi edes hetken maistaa onnen maljan nektaria. 

Kaunis ja miellyttävä kirja. Jopa huvittava.