maanantai 14. joulukuuta 2015

Jayne Anne Phillips - Äidin aika

"Maapallo rullaa radallaan, luonas kai olla saan..." Syöpä antaa, syöpä ottaa. Syöpä antaa erityistä aikaa äidille ja tyttärelle, muovaa perheen uudelleen, ottaa sen minkä on antanut ja hajottaa kaiken alkutekijöihin. Lapsi syntyy, äiti kuolee. Elämän kiertokulku yksinkertaisimmillaan yhden ihmisen näkökulmasta. Tytär ja äiti, sama henkilö kokijana.

Kirjaa kehuttiin takakannessa loistavaksi ja herkäksi, intiimiksi kuvaukseksi, mutta minä koin kirjan jotenkin rasittavaksi imetyksen ja äitiyden riemujulistukseksi. Olen aina suhtautunut hieman skeptisesti, jos joka toisessa lauseessa mainitaan imetys tai vauva. Tarina sinällään oli kyllä kaunis tai ehkä raadollinen kuvaus siitä kuinka syöpä syö ihmisen elävältä ja kuinka julmaa kamppailua lähimmäiset joutuvat avuttomina seuraamaan vierestä. 

Proosaakin on moneen junaan ja tämä jätti minut kyllä aika kylmäksi. Edesmennyttä miestäni siteeratakseni tämä on sellaista naisasianaiskirjallisuutta. Tämä lausunto sanottiin aina jotenkin kyynisesti tuhahtaen ja se tunnelma minulla nyt jäi päällimmäisenä tästä kaikesta käteen. Uusioperhe oli kyllästetty stereotyyppisillä takkuisilla kuvioilla ja hyvät ihmiset olivat erityisen hyviä huonojen taas ollessa todella huonoja tyyppejä. Miksikähän kirjoissa ei koskaan esitellä toimivaa uusioperhettä..?