perjantai 27. marraskuuta 2015

Michael Ondaatje - Divisadero

Ulkona tuulee ja myrskyää. Mikään ei ole kodikkaampaa, kuin kömpiä lämpöisen peiton alle sänkyyn ja avata hyvä kirja, joka vie mennessään kauas pois koleasta, sysipimeästä syys-Suomesta. 

Tämä kirja oli  kaunis, raadollinen, kumpuileva ja visuaalinen. Historiallekin kijoitetaan historia. Kerroksia löytyy, kuin hyvin leivotusta lehtitaikinasta ja ne ovat kuohkeita ja ilmavia, kaikki yhtä herkullisia. Ainekset koostuvat sinisestä pöydästä, kahdesta talosta ja kourallisesta ihmisiä, joiden tarinat ja historiat risteilevät lomittain, mutta silti täysin itsenäisinä historioina ja nykyhetkinä. 

Kirjailia ohjaa lempeästi lukijaa nykypäivän hetkistä aina kauas sodantuoksinoihin saakka, mantereelta toiselle ja korttipöydästä kiertolaisten vankkureihin. Ondaatje on onnistunut mielestäni loistavasti luomaan kuvattomasta kirjasta visuaalisen tarinan. Sieluni silmin kykenin näkemään tarinan metsät, laaksot, myrskyn pieksämät pellot ja tyhjät pölyiset huoneet. Uskomattoman kaunista luettavaa. Olin harmistunut, kun kirja loppui. Ehkäpä kaivelen jostain Ondaatjen Booker-palkintoon luotsanneen Englantilaisen potilaan ja luen senkin piakkoin.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Imre Kertész - Kohtalottomuus

Nuori työteliäs miehenalku jättää hyvästit isälleen. Keskitysleiri nielee perheen palanen kerrallaan. Unkari on sodan ikeen alla, aivan kuten koko Eurooppa. Intoa puhkuen työhön tarttuu nyt poika, tuodakseen elannon perheelle isän lähdettyä muualle työhön, kuten asia on perheelle ilmaistu.

Matka keskeytyy ja keskitysleiri kutsuu myös poikaa. Lapsellinen optimismi vallitsee kuitenkin innokkaan mielen sopukoissa ja vielä tovin aikaa leirielämää viettäneenäkin poika uskoo valoisaan tulevaisuuteen ja työteliäisyyden tuomaan palkkioon. Tämä saa kuuluisalle fraasille: "Arbeit macht frei" aivan uuden sisällön. Ei mahtipontista sotajulistusta ja raakuuden oikeutusta, vaan lapsen mielen tuoman pehmeän ajatuksen siitä, jos olen ahkera ja hyvä, mikäpä tässä ollessa, töihinhän minä tänne tulinkin.

Lopulta leirien vaihdot, sairaus ja epätoivo ympärillä turruttavat myös tämänkin leirinkävijän ja jopa kuolema tuntuu yhdentekevältä, kunhan se ei vaan sattuisi liikaa. Kärsimys ei tunnu miltään, nälkä on pahempaa kuin kipu, syöpäläiset ja pelko. Ystävystyminen paikkaa paljon pahaa. Kun nuoruus ja into karisevat pois jäljellä on tyhjiin ammennettu vanha mies, ajallisesti keho on vielä nuori, mutta sielu on harmaa, kaarnoittunut kärsimys. 

Luen todella vähän sotaan liittyvää kirjallisuutta, koska koen ne kirjat joko liian teknisinä sotakuvauksina tai ahdistavina muuten vain. Tämän kirjan ostin kierrätyksestä parilla eurolla ja ajattelin, että tämän Nobelistin teos hyllystä vielä uupuu. Kirja oli aivan loistava ja ajatuksia herättävä. Mahtavaa kerrontaa ja eläytymistä. Ja kaiken lisäksi vielä hienoja pohdintoja ajasta ja sen kulusta. Olin todella vaikuttunut kirjasta.

torstai 12. marraskuuta 2015

Henning Mankell - Haudattu

Haudattu on ihastuttava pienoisromaani Wallander-sarjasta. Mankell on kirjoittanut kirjan jo 2002 jaettavaksi alunperin ilmaisena kylkiäisenä jonkun muun kirjan ostaneelle. Vaikka kirjassa tapahtuu rikos, kirja mielestäni kuitenkin ruotii enemmänkin ikääntyvän miehen sielunmaisemaa ja yksinäisyyttä. 

Kurt Wallander pohtii rikosta ratkaistessaan ja ikääntyneitä todistajia ja asianosaisia kuullessaan myös omaa elämäänsä ja karttuvaa ikäänsä. Unelmia rauhaisista eläkepäivistä alkaa siintää jossain horisontissa, mutta ne on kuitenkin siivitetty myös pelolla yksinäisyydestä. 

Kirjassa nousee myös esille syyllisyys, jonka kanssa ihminen elää hamaan loppuunsa saakka. Luurangot kaapeissa ovat kunkin mukana, vaikka niistä kuinka haluaisi päästä eroon. Historia, jonka elämä meille kirjoittaa, on muuttamaton. Emme voi poistaa sitä tai kirjoittaa joitakin lukuja uusiksi haluamallamme tavalla. Aika koskettavaa jollain tavalla. 

Olen aina pitänyt Mankellin kirjoista. Niissä on usein jotain mukavan melankolista ja mukaansatempaavaa rytmiikkaa. Wallander-sarjan kirjoja en ole juuri lukenut, mutta pidin kyllä nytkin lukemastani paljon. Kirjan lopussa on vielä mielenkiintoinen essee Wallander-hahmon synnystä ja kehittämisestä, mikä mukavasti avaa kirjailijan omia ajatuksia ja suhdetta tähän suosittuun komisarioon.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Anja Kauranen - Tushka

Tushka on Kaurasen varhaista tuotantoa ja siitä onkin vierähtänyt varmaan kymmenen vuotta, kun olen viimeksi lukenut näitä kirjailijan uran alkutaipaleen töitä. En muistanut, että tuolloin hänen tyylinsä oli mahtailevan monisanaista ja tuskastuttavan prameilevaa. Miksi sanoa asia sievästi ja yksinkertaisesti, kun sen voi sanoa mahtipontisen monimutkaisesti hienoilla sanoilla sivistystä korostaen. 

Nuori nainen lähtee kadonneen isänsä jalanjäljissä Egyptiin etsimään innoitusta ja inspiraatiota uuteen kirjaansa ja omaan elämäänsä. Tuottelias kausi tyrehtyy kostean kiihkeään hummailuun Egyptin yöelämässä taiteilijoiden, intellektuellien ja narkkareiden kanssa. 

 Nainen tasapainottelee menneen ja tulevan identiteettinsä kanssa ja yrittää päästä sinuiksi kaapissa kolisevien luurankojen kanssa. Loppujen lopuksi elämä nyrjähtää uusille urille ja lopussa kai sitten se kiitoskin seisoo. Näin tulkitsisin. 

Kun kirjailija vaihtoi sukunimensä Kaurasesta Snellmaniksi tuntuu, kuin hän olisi luonu nahkansa myös taiteilijana ja tuotanto sai uuden, suorasanaisemman tyylin. Pidän tästä uudemmasta tyylistä enemmän. Ehkä näissä ensimmäisissä kirjoissa on kuitenkin käsillä niin monia tuoreita kirjailijoita vaivaava ongelma. Tarve todistaa osaavansa käyttää älykästä sanastoa ja kirjoittaa taidetta. Joskus taide ei tarvitse sitä krumeluuria ollakseen toimivaa.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Stephen King - Painajainen

Halloweenin aikaan kauhukirjallisuutta, no totta kai. En pidä halloweenista juhlana, se ei vaan kuulu suomalaiseen juhlaperinteeseen ja pyhäinpäivä on jotenkin arvokkaampi juhla ja vietinkin tämän edesmenneiden muistopäivän surren ja muistaen neljä kuukautta sitten menehtynyttä aviomiestäni.
 
Tätä kauhutematiikkaa kuitenkin pursuu joka tuutista melkeinpä koko lokakuun ajan joten se sai minut tarttumaan sitten yhteen mieluisimmista kauhukirjoista. King ei tietääkseni ole kirjoittanut muita vampyyrikirjoja, kuin tämän Jerusalem´s lotiin sijoittuvan kertomuksen. 

Tämä oli ensimmäisiä Kingin teoksia, mitä aikoinaan luin ja se oli silloin hyytävää kyytiä. Pelotti iltaisin mennä nukkumaan ja mielikuvitus teki temput jos toisetkin. Nyt sain kyllä nukuttua, mutta silti mukavasti jännitys kutitteli vatsassa välillä. Mukava lukea hyvä kirja uudestaan. Onneksi edellisestä lukukerrasta oli vierähtänyt niin pitkästi aikaa etten muistanut juonesta oikeastaan mitään ja tuntui, kuin olisi lukenut uuden kirjan. Tämä on ehkä yksi parhaista Kingin teoksista. 

Kirjan lukemiseen tosin vierähti  luvattoman kauan, sillä keskittymiskykyni on tällä hetkellä varmaan samaa luokkaa kuin kultakalalla. Yleensä tällaisen makupalan ahmaisee parissa illassa, mutta nyt lukemiseen meni toista viikkoa. Yhtä kaikki, lukeminen oli ilo ja lukija tyytyväinen painaessaan kirjan kannen kiinni viimeisen pisteen jälkeen. 

King on siitä hassu kirjailija, että samat paikat ja maisemat toistuvat kirjasta toiseen. Vanha talo kukkulalla, pieni kyläpahanen jossain itärannikolla Mainen tietämillä ja paha leijumassa sen kauniin idyllin yllä. Silti ne kirjat houkuttavat uudestaan ja uudestaa lukemaan. Jopa uteliaisuus ajaa avaamaan kirjan, mitä näistä aineksista on tällä kertaa kasattu ja onko tarina koukuttavampi kuin edellinen.