Alberto Moravia - Sivustakatsoja

Sivustakatsoja on kolmas Moravian kirja, jonka olen lukenut ja alan olla sitä mieltä, että olen löytänyt yhden uuden suosikkikirjailijan. Kirjojen teemat ovat aika arkipäiväisiä, mutta silti jotenkin niin kompleksisia ja utopistisia, että kosketuspinta arkitodellisuuden kanssa ei ole kovin kummoinen. Välillä voisi kuvitella saippuaoopperoiden käsikirjoittajien salaa ammentaneen Moravian teksteistä kimurantteja kuvioita hahmojensa arkeen.

Tämäkin kirja on erotiikalla maustettua satiiria kahden professorin elämästä, isän ja pojan. Poika aattellisten ja periaatteellisten syiden ajamana on päätynyt asumaan isänsä peräkamarissa ja tämä kuvio ajaa pojan avioliiton pisteeseen, jossa vaimo nostaa kytkintä. 

Hiljalleen pojalle valkenee vaimon poismuuton syyt ja kilpakosijan paljastuessa poika joutuu pohtimaan uudestaan arvojaan sekä ihmissuhteitaan. Vaikka kirja päällisin puolin on keveää kesäluettavaa sivumerkityksissä putkahtelevat esiin seksuaalisten suuntausten moraaliset kysymykset. Moravialla tuntuu olevan kirjoissaan aina jokin eroottinen teema ja tässä kirjassa se on tirkistely sekä naisten välinen rakkaus. Myös tietynlaista oidipaalista suhdetta pohditaan isän ja pojan sekä miniän välisissä suhteissa. 

Pidän  Moravian teoksista, koska ne ovat vakavia pohjavireeltään ja niissä on aina jokin punainen lanka johtamassa syvällisiinkin pohdintoihin, mutta samalla kaikki on sävytetty huumorilla ja jopa pienellä jännityksellä. On ihanaa lukea tarttuvaa ja kuvailevaa kirjallisuutta, jossa sanavalinnat on tehty miellyttävän kirjaviksi, mutta ei silti monimutkaisen yliampuviksi. 

Kirjasta löytyy ajatuksia myös seuraavista blogeista:

Kirja-aitta ja Oksan hyllyltä

Saul Bellow - Varkaus

Varkaus on pienoisromaani, joka sisältää suuren tarinan. Bellow ei kuulu lempikirjailijoihini, hän kertoo makuuni liian vinksahtanein sanakääntein, enkä aina oikein pysy kärryillä siitä, mitä kirjailija tahtoi oikeastaan sanoa. Tätä kirjaa vaivasi sama ongelma. Joudut palaamaan kerta toisensa jälkeen useamman lauseen taakse päin, jotta oivallat mistä oikein oli kyse.

Kirja oli pullollaan symbolisia kuvauksia, piilomerkityksiä ja ikääntymisen ja statuksen pohdintaa. Kertomus aikuisesta naisesta, joka sormuksen varjolla roikkuu kiinni vuosien takaisessa elämässä ja ihmisessä elättäen kai salaa edelleenkin toivetta siitä, että ehkä joku päivä kaikki on toisin ja prinsessa saa prinssin. Kuten kaikilla ihmissuhteilla myös tällä suhteella oli oma elinkaarensa. Tämä suhde ei johtanut avioliittoon vaan se päätyi johonkin muuhun olomuotoon, ystävyyteen. Joskus elämässään ihminen löytää sen vastinkappaleensa ja joutuu jopa miettimään ottaako sen ihmisen kanssa parisuhde nimisen riskin vai vaaliako ystävyyttä, jolloin todennäköisyys tuon ihmisen menettämiseen on pienempi. 

Entä kuinka parisuhteet sitten kestävät tämmöisen ystävyyden, jolla on sekä symbolista että tunteellista arvoa jopa sitä käsillä olevaa parisuhdetta enemmän? Tässä kirjassa sormus oli tämän kiperän pulman aineellinen olomuoto. Vaalimalla sormusta, nainen vaali myös rakkautta ihmiseen ja piti yllä ääneen sanomatonta toivetta.

Tarinassa sävähteli ikääntyvän naisen keveä kateus nuorempia naisia kohtaan, joskin hän verhosi sen hienovaraiseen äidilliseen huolehtimiseen ja välittämiseen. Myös varallisuuden tuoma etääntyminen "tavallisen" ihmisen elämästä luo sekä asenteellisia että näkemyksellisiä ongelmia päähenkilön elämässä. Vaikka kirja oli vain 180 sivuinen, tuntui kuin olisi lukenut 300 sivuisen teoksen. Raskasta luettavaa omalla tavallaan. Johtuneeko tämä sitten koukeroisesta suomennoksesta vai oliko alkuperäisteoskin yhtä kulmikasta luettavaa, en tiedä..?

Arturo Pérez-Reverte - Flaamilainen taulu

Kirjailijan toimittajatausta nousee jälleen kerran selkeästi esiin heti kirjan alkumetreiltä lähtien. Olen lukenut Pérez-Reverten tuotannosta aiemmin Yhdeksäs portti sekä Merikartta teokset ja sama, laadukas, informatiivinen sekä viihteellinen kombinaatio kirjoittamisessa jatkui myös Flaamilaisessa taulussa. Tällä kertaa kirjailija tutustuttaa lukijansa sekä taidehistorian, taidekaupan että shakin ihmeelliseen maailmaan. 

Kirjailija kuvaa henkilöhahmot kirjassaan jälleen toimittajan elkein pikkutarkasti ja painokkaasti. Tuntuu kuin tutustuisi uusiin, oikeisiin ihmisiin kirjan edetessä. Niin tarkoin, ja syventäen sivu sivulta, hahmojaan kirjailija  esittelee. Tällä kertaa vastakkain olivat niin sanotut arkkihahmot, hyvikset ja pahikset, tavikset ja taiteen ystävät. 

Pidin kirjasta, se oli mielenkiintoinen ja mukavan jännittävä. Rikoksen tekijää saattoi arvuutella melkein alusta saakka, mutta jännitys pysyi yllä aivan loppuun saakka. Enkä onnistunut mysteeriä ratkaisemaan, ennen kuin ratkaisu minulle tarjottimella tarjoiltiin. Se oli varmasti tarkoituskin ja into lukemiseen pysyi yllä juuri sen takia. Mikään ei ole tylsempää, kuin jännityskirja, jonka mysteeri ratkeaa kirjan puolessa välissä ja kirjailija käyttää vielä seuraavat parisataa sivua selitelläkseen monimutkaisia kuvioita juonen ja rikoksen takana. Ne selittelyt pilaavat suurimman osan aikaa hyvän tarinan. Tätä kirjaa ei moisesta voi todellakaan moittia. 

Anne Enright - Unohdettu valssi

Mitä tapahtuu ihmiselle, kun hän hylkää niin sanotun tavanomaisen onnen: avioliiton, asuntolainan ja unelmalomat? Kun joku vääntää mutkat suoriksi ja selittää mustankin valkoiseksi. Rakkaus saa ihmisen valitsemaan sellaisia asioita, jotka satuttavat yksilöä itseään sekä ympärillä olevia lajitovereita. Silti ihminen valitsee juuri niin.

Enright on kirjoittanut vähäeleisen ja tyylikkään, mutta silti paljon puhuvan ja jopa lyyrisen teoksen parisuhteesta, perheestä, syrjähypystä ja valinnan mahdollisuudesta, tai oikeastaan pakosta. Hän kertoo vanhempien suhteesta lapseen, toisiinsa ja tarpeeseen olla vielä vähän enemmän, kuin mitä puolisolleen on, jotta ei olisi pelkkä vanhempi, vaan myös yksilö. 

Luin vast' ikään Paulo Coelhon Uskottomuus kirjan ja olin yllättynyt kuinka samantyyppisiä kirjat olivat. Välillä tarinat tuntuivat punoutuvan yhteen enkä enää muistanut oltiinko kirjassa Dublinin kaduilla vai Sveitsin alppimaisemissa. Jopa henkilöhahmot olivat niin samanhenkisiä, että ne tuntuivat sekoittuvan. Tosin Enrightin hahmot ovat synkempiä, kompleksisempia ja ehkä jopa arkisempia, helpommin samastuttavia. 

Jollain tasolla pidin kirjasta. Se kuvasi hienosti sitä tunnetta, kun jännitys ja leimahtava rakkaus saa tekemään hullutuksia ja ottamaan riskejä. Kaikki tai ei mitään. Kirja sanoitti myös hienosti sen tunteen, kun tajuaa että elämä menee ja asioiden on muututtava, jos haluaa elämästään nauttia ja tämän hetkinen asiaintila ei suo sitä nautintoa. Ratkaisu muutoksen suuntaan ei aina ole helppo eivätkä kaikki sitä uskalla tehdä. On helpompaa tyytyä tuttuun, vaikkei siitä mitään suurta tyydytystä saisikaan.

Philippe Claudel - Harmaat sielut

Joskus takakansi antaa ymmärtää enemmän, kuin mitä kansien välissä on. Claudel on voittanut kirjallaan Prix Renaudot palkinnon vuonna 2003. Eipä ole aina lahjahevosta suuhun katsominen. Kirja oli kyllä kirjoitettu taiten ja lyyristähän teksti oli, mutta jotenkin kokemus oli hyvin repaleinen. Ehdin lukea yli kolmanneksen kirjasta, ennen kuin oivalsin esimerkiksi kertojan olevan poliisi. 

Henkilöitä tuli ja meni, moni heistä kuoli ja kuoleman kuvaaminen olikin saanut erityistä huomiota. Kaikki oli kiedottu harmaaseen kuoleman mukanaan tuomaan utuun ja murhamysteerin ratkeaminen venytettiin onnistuneesti viimeiselle sivulle. Silti kirjan tarinasta kokonaisuutena ei oikein tullut selkeää kuvaa. 

Se positiivinen, minkä kirjasta löysin, oli kauniit ja brutaalilla tavalla runolliset lauselmat kuolemasta. Mitä se on, kun se kuolema sipaisee sinua poskesta antamatta lopullista iskua ja jäätävää suudelmaa. Olet vain sivusta katsoja. Matkustaja junassa, jossa ei kuljettajaa ole. 

Ensimmäinen maailmansota jyllää ja sodan varjo kansalaisten yllä on kuvattu elävästi ja varmasti varsin realistisesti. Onnistuin jotenkin samastumaan kirjan hahmoista suuressa linnassa asuvaan yksinäiseen syyttäjään, joka oli jäänyt jotenkin kiinni edesmenneen vaimonsa sydämeen jättämään suruun. En tiedä oliko tämä oivallista luettavaa tuoreelle leskelle...

David Walliams - Poika ja mekko

Käyn harvoin kirjastossa. Tyttären kanssa käytiin etsimässä jotain kepeää iltalukemista ja hyllyn päällä törötti yksin tämä kirja, vailla lukijaa. Olen koko aikuisikäni tykännyt satunnaisesti lukea nuorten kirjoja, niissä vain on sitä jotain. Kaiken lisäksi kirjan on kirjoittanut yksi lempikoomikoistani. En edes odottanut kirjan kansien välistä löytyvän Pikku Britannia-huumoria, mutta sitä tavallaan kuitenkin löytyi.

Kirja kertoo pojasta, joka tulee ostaneeksi hetken mielijohteesta jalkapallolehden sijasta muotilehden. Muutaman kommelluksen kautta poika löytää itsensä tytöksi pynttäytyneenä lähikioskilta. Kirjassa käsitellään identiteetin muovautumista ja hyväksyntää lapsen ja nuorten maailmaan sopivan konkreettisilla tavoilla. Tosin itse taisin olla aika aikuinen lukiessani kirjaa, sillä odotin koko ajan josko tulisi kiusaamista tai muutta kieroilua. Walliams ottaa kirjassa esille myös sen, kuinka kiperiä paikkoja perheille erot ja vanhemman menettäminen ovat. Kuinka perheen dynamiikka voi muuttua merkitsevän paljon toisen vanhemman poistuessa näyttämöltä. 

Kuten jo edellä mainitsin, kirjassa pilkahtaa hitunen komediasarja Pikku Britannian huumoria, sillä loppupeleissä kaikki pukeutuvat mekkoihin ja elämä hymyilee jälleen. Kirja sai minut toivomaan, että sallisimme enemmän erilaisuutta ja antaisimme pienillemme mahdollisuuden ilmaista itseään vetämällä mekon päälleen tai leikkaamalla hiukset tavanomaisesta poiketen. Vaikka kirja ei sinällään mielestäni ollut mitenkään hirmuisen hauska, tai edes sillä tavalla hyvä, että sen olisi hykerrellen ahminut kitusiinsa, oli se kuitenkin puhutteleva. Siitä iso plussa!

Paulo Coelho - Uskottomuus

Coelho, tuo rakkauden pohdiskelija ja syvien tuntojen sanoittaja on iskenyt tiskiin kaiken sen ajatusten kimaran, mitä itse olen avioliittoni aikana käynyt läpi. Ehdin pohtia mihin aikoinaan rakastuin, miten nyt rakastan, puuttuuko elämästäni nykyään jännitys, osaanko arvostaa riittävästi sitä mitä minulla on ja jos olisin jotenkin toisin olisiko se sen parempaa? Näitä teemoja myös kirjan naispäähenkilö kantaa sisimmässään.

Löysin kirjasta uuden näkökulman uupumiseen ja masennukseen. Jos osa siitä kaikesta johtuukin siitä, että elämä urautuu ja joku alkukantainen sisällämme kaipaa pientä jännitystä, jota elämä ei juuri sillä hetkellä tarjoa. Ihmiset kuvittavat arkensa paljon jännitävämmäksi, seksikkäämmäksi ja intohimoisemmaksi, kuin mitä se oikeasti onkaan. Miksi myöntää miehen olevan tylsimys joka on unohtanut romanttiset eleet ja jännittävien yllätysten tarjoamisen? Miksi myöntää, ettei tutuksi käynyt mies enää sytytä, niin kuin naimisiin mennessä.

Tämä kaikkihan on tuttua pitkissä parisuhteissa ja avioliitoissa. Kuka sitten sen jännityksen ja viehätyksen hakee ulkopuolisista suhteista, kuka sietää laskusuhdanteen ja odottaa uutta kipinää syttyväksi. Kirjan pääteema lienee kai kuitenkin elämän sietäminen ja rakkauden ja parisuhteen eteen nähtävä työ. Ei mikään suhde kunnossa pysy, jollei sitä välillä huolla ja puhu suutaan puhtaaksi. 

Pidin kirjasta, joskin jälleen kerran pitkälliset pohdinnat tunteista saivat tarinan hieman jämähtämään ajatuksenkin harhailemaan. Ihmissuhteiden koukeroista Coelho osaa kuitenkin mielestäni kirjoittaa kauniisti ja rehellisesti. Joskus jopa kuvittelen kirjailijan olevan nainen. Sen verran monisanaisesti hän ilmiöitä sanoittaa.

Jeffrey Eugenides - Middlesex

En ole pitkään aikaan lukenut yhtä moniulotteista ja riemullisen kirjavaa kirjaa. Middlesex on niellyt kolmen sukupolven tarinan, kulttuuriantropologisen katsauksen maahanmuuton näkökulmasta sekä seksuaalivähemmistöjen näkökulmasta, palasen genetiikkaa sekä rippusen sukulaisten ja rakastavaisten keskistä rakkautta sekä yksilön yksinäisyyttä.

Kirja kuljettaa lukijansa läpi ensimmäisen maailmansodan jälkimaininkien pienestä kreikkalaisesta kylästä aina Detroitiin ja nykyaikaisen teollistumisen kultaiseen aikaan. Kertojana tarinassa on yksilö, josta tuli erityinen yksilö olosuhteiden ja genetiikan sattumusten summana. Hän sanoittaa isovanhempiensa matkan vanhalta mantereelta uudelle, perheensä synkeimmät luurangot kaapista sekä oman haavoittuvuutensa kahden identiteetin välimaastossa. 

Eugenidesin kerronta on soljuvaa, kuvaavaa ja ihanan letkeää. Kirja tarjoaa lukemista erilaisille lukijoille. Olen lukenut kirjan aiemminkin ehkä noin kymmenen vuotta sitten ja silloin päälimmäisenä jäi mieleen sukupuolisuuden kokeminen, seksuaalisuus ja erilaisuuden asettamat ennakkoluulot kanssaeläjissä. Nyt näin sen laajemman kokonaisuuden, jonka Eugenides on koonnut kirjaan. Tarina pakosta menestyä, jos meinaa kannuksensa ja oikeutensa uudessa kotimaassa ansaita on koskettava ja täynnä dramatiikkaa. Myös syyllisyyden elämän ylle nostama harso on sangen raskas kantaa ja se saa elämän liekin lepattelemaan epävakaana karkottaen nautinnosta sen korkeimman huipun.