torstai 23. heinäkuuta 2015

Stephen King - Naisen raivo

Sain viimein luettua jo kuukausi sitten aloittamani kirjan. Koskaan ennen ei lukeminen ole ollut näin vaikeaa. Jopa kuvan katsominen tekee pahaa, sillä tämä on edesmenneen mieheni viimeiseksi jäänyt valokuva ja tuo taustalla näkyvä maisema on paikka, jossa hän sylissäni tämän maailman jätti. Tuskallista.

Kirjan aihepiiri on Kingille aika erikoinen valinta. Kauhun mestari käsittelee parisuhdeväkivaltaa naisen näkökulmasta. Sivut tulvivat nöyryytystä ja vuosien piinan mukanaan tuomaa pelkoa ja epävarmuutta. Toisaalta pinnan alla kuplii sankaritarina ja voimaannuttava tarinan käänne kupin kaatuessa nurin tempaa lukijan mukaansa. Kirja oli paikkapaikoin kliseinen ja minua hieman häiritsi ylenpalttinen kirosanojen käyttö. Toki se kuuluu aihepiiriin, mutta ehkäpä sitten olen tällä hetkellä niin tunteellisesti herkillä, että huorittelut ja vittuilut tuntuivat pahalta. 

Itselleen ominaiseen tapaan King on lisännyt tarinaan myös ripauksen yliluonnollista ja kyllähän se toimi tässäkin kirjassa, kuin junan vessa. Ei valittamista siis. Jäin kuitenkin pohtimaan, antoiko kirjan nimi kuitenkin odottaa vähän liikoja. Vaikka tarinan päähenkilö löytää itsestään voimanaisen ja alkaa taistella  päästään kipeää miestään vastaan, ei raivo silti ehkä pääse siihen mittasuhteeseen, kuin olisin odottanut. Melkein salaa toivoin tarinan edetessä pahantekijän muuttuvan jauhelihaksi. Toki paha sai palkkansa, mutta päähenkilön tunnetilojen kuvaus oli mielestäni hieman köykäistä. 

Mutta kaikenkaikkiaan tämä kirja oli kesälukemisen aateliaa ja pettämätöntä Kingiä. Kirja on silloin lukemisen arvoinen, kun se herättää tunteita ja tämä kirja teki sen.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Lukemisen sietämätön vaikeus

Elämä pysähdyttää joskus ihmisen pakolla. Minulla oli vielä kaksi viikkoa sitten perhe, avioliitto ja elämä edessä. Mieheni oli jo toista vuotta aiemmin aloittanut kirjallisuusbloginsa ja sai haastettua minut myös mukaan kirjoittamaan, onhan kirjoittaminen ja lukeminen ollut intohimoni lapsesta saakka. Kirja-aitta oli mieheni luomus ja Lukimo Lumosta tuli minun. 6.7. Eino Leinon päivänä mies täyttäisi 41 ja paketissa odottaisi Mo Yanin Viinamaa, hieman herkuttelua Nobel-harrastajalle.

Elämä päätti toisin. 4.7. minusta tuli 34-vuotias leski. Kirjahyllyn katsominenkin sattuu. Lukemisen sietämättömyys on käsillä. En tiedä, koska saatan seuraavan kerran lukea saati sitten jatkaa bloggaamista näin. Perustin kuitenkin itselleni paikan purkaa tunteita leskeytymisestä. Lesken lehti lienee oivallinen nimi blogille, johon voin koota sekä tietoa leskeytymisestä avuksi niille, jotka joutuvat yhdessä hetkessä silmätysten suuren autiuden ja surun kanssa että purkaa vain omia tunteitani ulos sisimmästäni.

En kyennyt lopettamaan mieheni blogia, koska se tuntuu liian lopulliselta. Kuin hänen sanansa katoaisivat. Lukemalla noita tekstejä saan vielä hitusen ajatella hänen kanssaan...

Järvi oli tyyni sinä iltana, keskiyön aurinko kultasi veden, sinä katosit sylissäni sinne, minne minä en vielä kanssasi voi tulla. Rakastan.